En tiedä, onko aiemminkin näin ollut. En muista, enkä ehkä ole kiinnittänyt huomiota. Mutta tänä vuonna olen huomannut, miten vahvasti valo säätelee elämääni. Kesällä ei nukuttanut oikeastaan koskaan. Öisin kuhkin valveilla ja aamuisin heräilin aikaisin. Nyt nukahtelen illalla vaikka kuinka aikaisin ja aamulla en saa hilatuksi itseäni ylös. Mutta kun tuo Mûmak on samassa kierteessä. Ei mitään intoa nousta ylös aamupimeään. Nyt, kun on pilvistä ja sateista, pimeys on todella läpitunkematön siihen aikaan, kun pitäisi nousta ylös. Pitäisköhän meidän saada sarastusherätys.

Päivällä Enni tuli taas auttamaan minua töissä. Isä meni esitelmöimään, eikä Enni halunnut mukaan kuuntelemaan joutavia tieteellisiä jorinoita. Mukavampi se on mummon kanssa kuljeskella.

Liekö isä valinnut puseron. Teksti ainakin herätti suurta huomiota käytävillä. Vaikka olihan Enni muutenkin hyvin katu-uskottava.

Enni autteli minua töissä,

kunnes isä tuli hakemaan päiväunille.

Sanottiin heippa ja minä jatkoin vielä jonkin aikaa työntekoa. Kotiin mentyä lähdettiinkin sitten Mûmakin kanssa lenkille.

Annoin Mûmakin valita suunnan ja miten se sattuikin löytämään tutkittavia koloja.

Luolakoira luonnoltaan.

Ilta sitten lopetettiin perinteisiin taivaantuijotteluihin.

Tai ainakin valokuvaus loppui siihen. On tässä sen jälkeen vielä telkkaria tuijoteltu ja leikittykin. Nyt odotellaan huomista perjantaita.