Tänä aamuna sitten heräsin ihan omia aikojani. Ihmettelin, kun oli niin valoisaa, että oikein näki ympärilleen. Ajattelin, että enpä olekaan muistanut laittaa herätystä eilen ja olen nukkunut pommiin. Vilkaisin kuitenkin kännyä. Olikin vielä viitisen minuuttia heräämiseen. Ulkona vain oli pilvetön tähtitaivas ja siksi valoisampaa. Ja koska oli valoisampaa, oli herääminenkin helpompaa.

Mûmakista taas oli äärimmäisen riemullista, että nurmikko oli jäässä. Oli pakko juosta, hyppiä ja piehtaroita. Ja kieltämättä olikin mukavan raikas kirpeä aamu. Päivällä jopa lunta satoi. Ja kylmää oli, todella kylmää.

Töiden jälkeen kävin uimahallilla vesijuoksemassa. On se ällistyttävän rankkaa puuhaa, jos sitä oikeasti yrittää pystyasennossa tehdä. Helposti luiskahtaa sellaiseen puoliuivaan malliin, jolloin matka taittuu kevyesti. Mutta eiköhän se pystyjuoksukin vielä joskus ole ihan selkäytimessä, kunhan tässä ahkerasti treenataan. Olen yhden työkaverin kanssa sopinut, että yritetään kerran viikossa käydä. Hän ei voi uida joten se on vesijuoksua.

Kotona yritin ottaa perinteisiä taivaskuvia, mutta liian myöhään olin kotosalla.

Mûmak katsoi vähän hitaasti. Oli ilmeisesti sitä mieltä, että onnettomia yrityksiä tämän illan kuvani.

Mutta oli siellä aiemmin ihan kunnon värejä. Aamullakin oli, mutta silloin taas olin liian aikaisin liikkeellä kuvauksen kannalta. Mutta ei kait sitä joka päivä tartte.