Tänä aamuna Mûmakilla ei ollut kiirettä mihinkään.

Olisko eilinen vierailu uuvuttanut niin totaalisesti vai muutenko vain väsymys painoi. Kun minä nousin ylös, Mûmak ei tehnyt muuta kuin siirtyi minun paikalle nukkumaan. Vasta, kun yhdeksän jäkeen kysäisin, miten olisi aamulenkki, vääntäytyi jaloilleen. Kun sitten matkaan päästiin, käytiin pitkästä aikaa vanhalla hyppyrimäellä maisemia katsomassa. Ensi piti kuitenkin kiivetä sinne. Portaiden kulkeminen oli Mûmakin mielestä tosi vaarallista niissä kohdin, joissa maa ei ollut ihan vieressä.

Ylös kuitenkin päästiin. Nostin Mûmakin samalle pöydälle, missä pentuna oli kuvattavana.

Harvinainen punainen puu tuossa edessä. Tänä syksynä on tosi upea keltainen ruska, mutta punaista ei oikein löydy. Vaahteratkin ovat muuttuneet keltaisiksi. Niissä on kyllä sienitautia jonkin verran, mutta ei kait sen pitäisi väriin sinänsä vaikuttaa.

Keltainen on se ruskaväri, jota löytyy kaikkialta.

Tänään tehtiinkin vain kaksi lenkkiä, kun tuo aamullinen venyi niin pitkälle ja pitkäksi. Minä käväisin pyykillä iltapäivällä ja sen jälkeen taas lähdettiin.

Päivä oli kaunis ja iltakin oli kaunis, mutta tuuli kylmä. Etenkin iltapuolen lenkillä minulla oli aivan liian vähän vaatetta. Parisen tuntia kuitenkin ulkona oltiin. Kaunista, kovin kaunista oli kaikkialla, kun laskeva aurinko värjäsi maisemaa.

Värjäsi Mûmakinkin kullankeltaiseksi. Mutta ei Mûmak siitä piitannut vaan järsi rauhassa löytämäänsä puunkappaletta. Ja kun metsässä enimmäkseen kuljettiin sen hyytävän tuulen takia, löysi sieltäkin jotain kivaa eli ihmiskakan. Ällöt mieltymykset minun koiralla. Minä kyllä kielsin hyvin, hyvin tarmokkaasti.

Tässä ollaan kyllä vasta suuntaamassa sinne metsään. Metsäkuvat ovat niin tummia, ettei niitä tähän kannata laittaa. Joten laitan perinteisen iltataivaankatselukuvan.