Mûmak on tänään ollut koko päivän varsin hilpeä. Vähän hankala on välillä muistaa, että se on vielä ihan lapsi. Näyttää niin aikuiselta. Mutta onneksi palauttaa minut aina maanpinnalle käytöksellään. Kakara!

1256662417_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Leikkikaverilla on kuulemma kasvuongelmia. Syö särkylääkkeitä lonkkasärkyyn liian nopean kasvun takia. Ei saisi paljon riehua, kun sitten ei kivuiltaan saa nukutuksi. Ikävä ongelma. On nämä lunnit monessa suhteessa aika vaivattomia. Vaikka monessa suhteessa ovat sitten hyvinkin vaivalloisia. Kieli ulkona

Ei sitten paljon riehuttu tänään, vaan otettiin tyynemmin.

1256662154_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Se olikin niitä Mûmakin harvoja tyyniä kohtia tänään. Se on aika jännä. Joskus on hyvinkin rauhallinen. Toisina päivinä tuntuu villiämisenergiaa riittävän vaikka muille jakaa. English clubilaisia häiritsi koko ajan. Ulkona pitkästä aikaa sai juoksuhepuleita noin minuutin välein ja sisällä oli kuin elohopea. Mukavahan se on, että pennulla on mukavaa. Nauru